6. luukku – laskiainen

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 1954

Laskiaista on vietetty yhtenä vuoden taitekohdista. Ortodoksit laskeutuivat silloin pääsiäistä edeltävään paastoon, ja luterilaisillekin laskiainen oli tärkeä työvuoden etappi ja kevään alku. Naisväen oli pitänyt saada kehruutyöt valmiiksi laskiaiseen mennessä, sillä päivän pidentyessä alkoi kankaiden kutominen, joka vaati enemmän valoa.

Pohjoismainen laskiaisperinne juontaa juurensa sekä katolisten maiden karnevaalista (latinan carne vale eli jäähyväiset lihalle -juhlasta) että muinaiseurooppalaisesta vuodenvaihteen juhlinnasta. Laskiaisen ohjelmaan on perinteisesti kuulunut mäenlasku, rekiajelut, kelkkailu ja säätyläisten naamiohuvit.

Paaston aikaan tuli elää 7 viikkoa vaatimattomasti ja hiljaisesti, mutta laskiaisena juhlittiin vielä kerran syöden yltäkylläisesti. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvainen hernerokka, keitinpiiraat ja letut. Länsi-Suomesta peräisin olevia laskiaispullia Karjalassa nautittiin vain kaupungeissa. Laskiaisena ruoassa tulikin olla paljon rasvaa. Mitä enemmän rasva kiilsi sormissa ja suupielissä, sitä paremmin siat lihoivat seuraavana kesänä ja lehmät lypsivät maitoa. Notkuvan pöydän runsauden uskottiin näin jatkuvan koko vuodeksi. Perunaa ei kuitenkaan saanut syödä laskiaisena, sillä sen uskottiin aiheuttavan paiseita.

Hernekeiton alkuperä on keskiajan Pohjois-Saksassa. Hernekeittopäiväksi vakiintui jo tuolloin torstai. Torstaina syöty tuhti keitto auttoi katolisia selviämään perjantain paastopäivän yli. Hernerokka kuului myös laskiaisperinteeseen. Myös laskiaispulla on kotoisin Saksasta, jossa sitä syötiin jo 1600-luvulla. Silloin siinä ei tosin vielä ollut kermavaahtoa. Suomeen laskiaispullaperinne on tullut Ruotsin kautta. Tarina kertoo, että täytetyn laskiaispullan olisi keksinyt ruotsalainen leipurioppilas, jonka leipurimestari lupasi säästää raipparangaistukselta, mikäli tämä kehittäisi uuden ja entistä paremman pullan. Oppilas keksi laittaa pullan väliin mantelimassaa ja kermavaahtoa ja säästyi rangaistukselta.

Vanhan perinteen mukaan uskottiin laskiaispäivänä tehtyjen töiden ennakoivan tulevan kesän tapahtumia. Kotiaskareet lopetettiin laskiaisena varhain iltapäivällä, jotta työt olisivat sujuneet joutuisasti loppuvuoden. Saunaan mentiin jo iltapäivästä: jos miehet ehtivät ensin saunaan, saatiin sonnivasikoita. Jos naiset ennättivät ensin, saatiin lehmiä.

Kaiken toiminnan tuli laskiaisena tapahtua hiljaisesti, jotta vältyttiin kesän äänekkäiltä vitsauksilta hyttysiltä, paarmoilta ja käärmeiltä, ja jotta nuorten elämä sujuisi rauhallisesti. Samalla kun varmisti oman onnen, saattoi naapurille aiheuttaa hiukan epäonnea ja ikävyyksiä: esimerkiksi muolaalainen uskomus neuvoo, miten kärpäset saa toiseen taloon: laskiaisena pitää ottaa kourallinen herneitä ja heittää ne naapurin ovesta sisään.

Uudempaa laskiaisperinnettä edustaa mäenlasku, jonka uskottiin takaavan hyvän ja runsaan pellavasadon. Mäessä piti huutaa ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä”; siten varmistettiin hyvät, vaaleat pellavat ja runsas naurissato. Mitä pidemmälle kelkka liukui, sitä pidemmäksi pellavat kasvoivat. Naisten piti käyttää laskiaisena vaaleita vaatteita ja pitää hiukset auki pellavasadon takaamiseksi. Laskiaistiistain jälkeinen päivä on tuhkakeskiviikko: Jos silloin meni mäkeen, saattoi pilata pellavan kasvun.
Loruja mäenlaskuun:

”Lai lai laskiaista
Lipo lipo liinaa
Meill pitkii pellavii
Muil mustii tappuroi”

”Laskiaisrauhaa,
Pauja kauhaa,
Meil muorin tallukan
nauhaa”

Lähteitä:
Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Otava. 1985.
http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/paasiainen/laskiainen.htm
http://www.jyu.fi/tdk/museo/laskiainen/las1.html