94. luukku – taputusleikit

Laulavat ja läpsyttelevät lapset ilmestyivät koulujen pihoille 1980-luvulla. Ensimmäiset arkistomerkinnät taputusleikeistä löytyvät vuodelta 1983. Lajia on harrastettu jo paljon aikaisemmin Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Taputusleikit ovat sukua naruhyppelylle ja twist-hyppelylle, joista kerrotaan luukussa 82. Välituntileikit liittyvät lähinnä alakoululaisten arkeen. Yläkouluun mentäessä muut asiat alkavat kiinnostaa, ja leikkiminen saa väistyä.

Taputusleikin laulu voi olla yleisesti tuttu (esim. Oli hepokatti maantiellä poikittain, jala jallan jala jala vei), peräisin muista leikeistä (esim. Hura hura häitä), tai jostain korvakuulolta kuultu laulu/hokema, mahdollisesti alkujaan englanninkielinen. Tyypillistä leikille on, että tahti kiihtyy kiihtymistään niin kauan, kunnes taputtajat sekoavat kuvioissan. Taputusleikeille, samoin kuin muulle suulliselle kansanperinteelle, on ominaista jatkuva muuntelu. Sanat kuullaan eri tavoin, ja suusta suuhun kulkiessaan loru saa uusia muotoja. Siksi erilaisia versioita on paljon, ja sanamuodot vaihtelevat koulusta toiseen. Usein sanat ovat melkoista siansaksaa. Vaikkapa näin:

Anneliaana, Anne mai sii pum pum pum,  Anne mai sii mai daaling, Anne mai sii mai daaling. Klaffoo mii, laav juu gou, uo ah za za za!

Lisätietoa taputusleikeistä voit lukea Ulla Lipposen kirjasta Din din doora, laululeikkejä. SKS 1990.

 

Katso videolta Tervatonttujen esimerkki taputusleikistä: