73. luuukku – usko, toivo ja rakkaus

 

Jo yli sadan vuoden ajan jättikokoiset usko, toivo ja rakkaus -lyhdyt ovat roikkuneet Pietarsaaren pääkadun, Isokadun, yllä Lucian-päivästä loppiaiseen. Alussa lyhdyt oli valmistettu pellavaöljyllä käsitellystä silkkipaperista, ja sisällä paloi elävä tuli. Paloturvallisuussyistä siirryttiin sähkövalaistukseen heti kun se oli mahdollista. Materiaalikin on ajan myötä vaihtunut paperista muoviin. Sen sijaan kotien ikkunoissa loistavat pienoiskokoiset joulusymbolit valmistetaan edelleen perinteisesti silkkipaperista samalla tavalla kuin 1930-luvulla. Niiden sisällä on pieni sähkölamppu. Koristeet löytyvät miltei jokaisen pietarsaarelaiskodin ikkunasta. Ne ovat levinneet kaupungista pois muuttaneiden mukana eri puolille maata ja ulkomaillekin.

Usko, toivo ja rakkaus mainitaan jo Raamatussa. Ajan myötä niistä muodostui merimiesten yleisesti käyttämiä symboleita, joita löytyy niin tatuoinneista kuin kaiverrettuina huonekaluista ja merimiesarkuista. Symbolien siirtyminen joulukoristeisiin on niin ikään merimiesten luoma tapa.

Risti, ankkuri ja sydän ripustetaan nimensä mukaiseen järjestykseen niin, että risti (usko) on lähimpänä kirkkoa, ankkuri (toivo) keskimmäisenä ja sydän (rakkaus) viimeisenä.