62. luukku – suutarin sohiminen

Museovirasto, Pekka Kyytinen

Suutarin sohiminen on perinteinen joululeikki, joka sopii ohjelmanumeroksi vaikka pikkujouluihin. Suutarin sohiminen on ollut yleinen joulunajan ja varsinkin Tapaninpäivän leikki.

Leikkiin tarvitaan kaksi leikkijää, toinen sohijaksi ja toinen varjelijaksi. Valitaan jokin sopiva esine, esimerkiksi olkilyhde tai kumisaapas, ”suutariksi” ja asetetaan se keskelle lattiaa. Kaksi leikkijää asettuu seisomaan selät vastakkain niin, että varjelija seisoo lähimpänä suutaria. Vartijalla on kasvot suutariin päin ja sohija on selin. Leikkijöiden harallaan olevien jalkojen välistä kulkee 2-3 metrin pituinen keppi, josta he pitävät kiinni kaksin käsin. Leikkijät aloittavat vuoropuhelun. Nämä vuorosanat on merkitty muistiin Kivennavalta:

Sohija: Onks suutar kotona?

Varjelija: On.

Sohija: Tiet sie miun pojallein kengät?

Varjelija: Tien.

Sohija: Panet sie narskii?

Varjelija: En paa.

Sohija: A sit mie pistän silmää.

Varjelija: A mie varjelen.

Sohija katsoo jalkojensa välistä suutaria ja yrittää saada sen nurin samalla kun varjelija yrittää johdattaa kepin suutarin ohi. Kun suutari kaatuu, vaihdetaan rooleja.