16. luukku – Helluntaileikit

 

Viola Malmi (1932-2010) oli Petroskoilainen balettimestari ja kansantanssinopettaja, joka omisti elämänsä karjalaiselle kulttuurille. Hän oli karjalaisen kansantanssin kerääjä ja elvyttäjä, ja uransa aikana hän keräsi talteen karjalaista tanssi-, juhla- ja leikkiperinnettä ja julkaisi niitä käsitteleviä kirjoja Venäjällä ja Suomessa.

Suomalaisille kansantanssijoille Viola Malmi oli erityisen tuttu vauhdikkaiden karjalaisten katrillien guruna ja Gornitsa-ryhmän johtajana. Viola Malmi teki suuren työn karjalaisen juhlaperinteen tutkimisessa ja tunnetuksi tekemisessä. Erityisen rakas juhla Violalle oli Helluntai, johon liittyi erilaista tyttöjen ja poikien kisailua ja seurustelua sekä kauniita tyttöjen helluntaitansseja.

Helluntaina oli lupa leikkiä, ja niin nuoriso sitten leikki. Leikit olivat sekä riehakasta ajanviettoa että mahdollisuus tyttöjen ja poikien tutustua, koskettaa toista – ehkä leikin varjolla hieman pussatakin 😉 Paljoa eivät ole leikit vuosisadan aikana muuttuneet – tunnistatko joukosta edelleen Tervapadan tai Kymmenen tikkua laudalla?

Puronen

Kaikki osallistujat asettuvat parijonoon. Pojat pitävät oikealla kädellä tyttöjä vasemmasta kädestä. Yhteen liitetyt kädet nostetaan ylös niin, että muodostuu porttikäytävä. Leikin johtajiksi ryhtyvät menevät portista sisään, valitsevat juostessaan käytävän varrelta itselleen parin nappaamalla hänet kädestä mukaansa, menevät jonon toiseen päähän ja jäävät sinne viimeiseksi pariksi. Se, kenen pari ryöstetään, menee jonon ensimmäiseksi ja hänestä tulee uusi leikin johtaja. Johtajat vaihtuvat nopeasti ja leikkiä voi leikkiä niin kauan kuin musiikki soi tai intoa riittää. Lopussa kaikilla on uusi pari.

Pala, pala kirkkaasti

Parijonossa lausutaan seuraava runo:
Pala, pala kirkkaasti,
älä sammu koskaan.
Katso taivaalle,
lintuset lentävät,
kellot soivat.

Viimeinen pari lähtee juoksemaan, toinen oikealta, toinen vasemmalta, yrittäen ehtiä jonon ympäri eteen ja ottaa toisiaan taas kädestä kiinni. Ensimmäinen pari yrittää käsi kädessä saada heidät kiinni ennen kuin he ehtivät ottaa toisiaan kädestä. Jos he onnistuvat, kiinni jääneistä tulee uusi kiinniottajapari, joka menee seisomaan jonon ensimmäiseksi. Jos juoksevaa paria ei saada kiinni vaan he ehtivät ottaa toisiaan kädestä, ensimmäinen pari jää kiinniottajaksi ja toisensa löytäneet menevät seisomaan jonoon heidän taakseen, ja näin leikki jatkuu.

Kys

Maahan piirretään kaksi samansuuntaista viivaa kauas toisistaan. Leikkijät muodostavat kaksi ryhmää, jotka asettuvat seisomaan vastatusten viivojen taakse. Yksi leikkijöistä on polttaja, joka seisoo viivojen väliin jäävällä alueella pallo käsissään. Kun hän huutaa ”Kys!”, kaikki leikkijät juoksevat alueen läpi toisen viivan taakse polttajan yrittäessä osua heihin pallolla eli polttaa heitä. Jos polttaja osuu johonkin leikkijöistä, tämä joutuu pelistä pois. Näin jatketaan, kunnes kaikki leikkijät ovat palaneet.

Piilosilla

Leikkijät valitsevat leikkilorun avulla joukostaan etsijän. Tämä odottaa sen aikaa, että muut käyvät kukin vuorollaan lyömässä maahan työnnettyä keppiä syvemmälle. Sillä välin kun etsijä irrottaa keppiä maasta, muut juoksevat piiloon. Etsijä heittää kepin maahan ja alkaa etsiä piiloon menneitä leikkijöitä. Löydettyään jonkun etsijä huutaa hänen nimensä ja löydetty leikkijä joutuu pelistä pois. Kuka tahansa voi etsijän huomaamatta tulla ulos piilostaan ja lyödä kepin uudestaan maahan, jolloin kaikki voivat piiloutua uudestaan. Jos etsijä taas huomaa piilosta tulleen leikkijän ennen kuin hän ehtii lyödä kepin maahan, hän joutuu pelistä pois. Leikin vaikeus piilee siinä, että on yhtä aikaa pystyttävä etsimään piiloutuneita ja tarkkailemaan keppiä. Samaa leikkiä voidaan leikkiä myös niin, että keppiä ei lyödä maahan vaan heitetään johonkin suuntaan, jolloin etsijän hakiessa keppiä on aikaa piiloutua.

 

Lähde: Viola Malmi: Juhla ja tanssi (2005)

Kuva 1. Helsingin kaupunginmuseo, Väinö Kannisto, 1954

Kuva 2.  Kuva Viola Malmin kirjasta